Lakitoimisto Tampere

Lakitoimisto Tampere


Lakitoimisto Tampere

Oikeusapu Tampere

Kuluttajan suojalaki (38/1978) koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kulutushyödykkeillä tarkoitetaan myös palveluksia. Elinkeinonharjoittaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi taikka yksityiseksi tai julkiseksi oikeushenkilöksi, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittavaksi. Kuluttaja määritellään laissa luonnolliseksi henkilöksi, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elin keinotoimintaa varten.

Tällä hetkellä vain asianajajien ja julkisten oikeusavustajien, joiden lukumäärä on noin 2 000, toimintaan liittyy Asianajajaliiton valvonta. Valvontalautakunnan tilastotietojen mukaan vuosina 2004—2009 Asianajajaliiton valvontalautakunnassa on tullut vuosittain vireille 357—513 valvonta asiaa (yhteensä 2 406 valvonta asiaa, keskimäärin 401 asiaa/vuosi). 20 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiamieheen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 15 luvun salassapitovelvollisuutta koskevaa säännöstä.

Asianajotoiminnan laatutason paraneminen merkitsisi, että asiakkaille taloudellisestikin merkittävät oikeudenkäynnit tulisivat hoide tuiksi nykyistä varmemmin ja sujuvammin. Koulutusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinnon suorittaminen. Näiden tutkintojen suorittaminen voidaan korvata oikeustieteellisen tutkinnon suorittamisella ulkomailla, jos henkilö lisäksi on saanut ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain (531/1986) mukaisen Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta oikeustieteen kandidaatin tai oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään ja suorittanut mahdolliset päätöksessä edellytetyt lisävaatimukset.

Kuluttajansuojalaissa säännellään markkinointia toteamalla, että markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimusehtoja säännellään toteamalla, että elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

Lakiasiantoimisto Tampere

Luvan myöntäminen oikeudenkäyntiavustajalle edellyttäisi muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään. Luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Työryhmän ehdotus siitä, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksien sisältö määriteltäisiin viittaamalla Oikeudenkäymiskaarta muutettaisiin siten, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai avustajana voisi yleisissä tuomioistuimissa yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeus avustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Asianajaja Tampere

Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitetun luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, jonka nimenä olisi oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.

Lainkäyttöä yleisissä hallintotuomioistuimissa sääntelee hallintolainkäyttölaki (586/1996). Lain 20 §:n mukaan asianosainen saa käyttää hallintotuomioistuimissa asiamiestä, jona saa toimia asianajaja tai muu rehellinen ja muuten siihen toimeen sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

Lakimies Tampere

Nykyisin epäasianmukaisesti toimivan oikeudenkäyntiasiamiehen toimintaa ei voida lopettaa. Vaikka henkilö syyllistyisi merkittäviin väärinkäytöksiin, hän voi edelleen jatkaa toimintaansa. Samoin Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotettu henkilö voi — ilman asianajajan ammattinimitystä — jatkaa oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista.

Oikeusapulain 8 §:n pääsäännön mukaan yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asian ajaja tai muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan asiamieheksi kelpoinen henkilö. Lisäksi velvollisuus noudattaa edellä mainittuja samoja velvoitteita koskisi myös kaikkia tehtäviä, joihin hänet on määrätty oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi.

Varatuomari Tampere

Menettely valvonta asioissa vastaisi nykyistä asianajajia koskevaa valvontamenettelyä. Myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin kohdistuvat valvonta asiat merkittäisiin julkiseen päiväkirjaan, ja ratkaisuista laadittaisiin julkinen ratkaisuseloste. Valvonta asian ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatko muutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.

Kuluttajansuojalaki ei koske muita palveluita kuin elinkeinonharjoittajan ammatikseen tarjoamia palveluita. Näin ollen esimerkiksi sivutoimena tarjotut palvelut jäävät pääsääntöisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle. Teknisten tehokkuusetujen saavuttamiseksi lautakunta voisi toimia jonkin olemassa ole van viranomaisen yhteydessä, ollen siitä kuitenkin erillinen.

Lakitoimisto Tampere

Juristi Tampere

kustannukset katetaan asianajajien Asianajajaliitolle maksamista jäsenmaksuista. Asian ajajat vastaavat näin itse valvonnasta ja valvontalautakunnassa tapahtuvasta käsittelystä aiheutuvista kustannuksista. Oikeusapua antavat valtion oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Oikeusavun antamisesta päättää oikeusaputoimisto.

Sillä, jonka hakemus luvan saamiseksi on hylätty, olisi oikeus hakea muutosta oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisuun. Muutosta haettaisiin valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatkomuutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.